Sivu 1/1

Moottorin vaihto

ViestiLähetetty: 28.09.2016 12:53
Kirjoittaja arit
Heips FC-foorumin lukijat,

Tämä on ilmeisesti vähän harvinaisempi juttu, mutta onkohan kukaan koskaan vaihtanut Family Cruiserin alkuperäistä konetta?

Nyt on kaksi kesää FC:n omistajana takana ja täytyy sanoa ettei veneilyn makuun olla vielä päästy. Viime vuonna huomattiin heti vesillelaskun jälkeen että kone lämmittyään ei enää käy tyhjäkäyntiä, eikä myöskään enää käynnisty ennen kuin on ensin jäähtynyt. Kierroksilla kone toimi hyvin, joskin käyntiäänen terveydestä ei oltu ihan varmoja. Asiaa tutkittiin ja ihmeteltiin mutta mitään järkevää syytä ei löytynyt, joten veneily jäi siltä erää kokeilun asteelle ja päätettiin käydä tekniikkaa läpi talven aikana.

Täksi kesäksi sitten käytiin koko polttoainejärjestelmä läpi: Tyhjennettiin ja puhdistettiin tankki, laitettiin uusi polttoainesuodatinpaketti (sellainen jossa on vedenpoistoruuvikin), asennettiin uusi syöttöpumppu ja puhdistettiin, huollatettiin ja koeponnistettiin jakajapumppu. Myös kaikki putkiliitokset käytiin läpi. Lopputulos: Lähti taas hienosti käyntiin, ja vene kulki mallikkaasti kolme tuntia Salosta Västanfjärdiin - mutta perille päästyä kone sammui taas eikä enää sen jälkeen käynnistynyt lainkaan (dieseliä suuttimille kyllä tulee). Ja lisäksi startatessa kuuluu outo sivuääni.

No, nyt on jo päätelty että kone on ilmeisesti niin väljä ettei puristukset yksinkertaisesti enää riitä kuumana. Tätä voisi selittää se että veneeseen on joskus tyhjennetty jauhesammutin, samaa mönjää on luultavasti päässyt myös koneeseen ja se on ehkä kuluttanut/syövyttänyt systeemin pilalle. Mönjää itse asiassa löytyi jopa venttiilikopasta (jonka voitelu sekään ei oikein ole toiminut).

Summa summarum, Perkins on nyt ilmeisesti tiensä päässä ja sille pitäisi löytää korvaaja. Ihan helposti ei ole ratkaisua löytynyt, mutta olisiko jollakulla foorumilaisella ideoita mistä voisi etsiskellä - tai mikä muu voimanlähde voisi kenties toimia? Tavallaan uudemman tekniikan käyttäminen houkuttelisikin, mutta siitä saatava hyöty taitaa olla minimaalinen ja lisätöitä olisi tiedossa moottoripukkien, kytkimen sovituksen ym. hauskan puuhastelun merkeissä...

T.
Ari

Re: Moottorin vaihto

ViestiLähetetty: 18.10.2016 01:44
Kirjoittaja Lpr
Jos yhtään kestää työkalut kädessä ja vanhan moottorin apulaitteet on pääpiirteittäin kunnossa, edullisin konsti on vaihtaa perusmoottori, mikäli se todella on niin kulunut. Todennäköisempää on joku moottorivaurio, kuten itsekin epäilit.

Itse tuollaisen moottorivaivan kohdatessa varmistuisin ensimmäisenä, ettei vain venttiilit kanna ja puristukset katoaa sieltä kautta. On hyvin mahdollista, jopa todennäköistä, että pakoventtiili lämmitessään laajenee niin paljon, että se alkaa kantamaan ja päästää puristukset sitä kautta karkuun, jos venttiilivälys on selvästi liian pieni tai sitä ei ole lainkaan. Seuraavaksi selvittäisin mm. ohivuotomittauksella, onko koneen alakerta todellakin väljä. Ohivuotomittauksessa pystyy myös testaamaan mihin päin ohivuoto kohdistuu ja missä sylinterissä sitä on. Onko vika palaneissa venttiileissä/ -istukoissa, männänrenkaissa/ sylintereissä vaiko esim. kannessa tai sen tiivisteessä. Moottorin väljyys kuulostaa hieman oudolta vian oireisiin nähden, sillä yleensä väljäkin dieseli kyllä lämpimänä käy, mikäli sen jotenkin saa kylmänä käyntiin. Lämpölaajentumat yleensä tiivistävät konetta, eli se on väljimmillään kylmänä. Lämpimässä moottorissa myös polttoaine syttyy herkemmin. Tuollainen Perkins kestää ajaa normaaleilla huolloilla 10000-20000 tuntia, ennen kuin remontti on tarpeen.

Jos kone todella on vaihdon tarpeessa, itse vaihtaisin käytetyn perusmoottorin. Itse en uudempaa sähköisesti ohjattua tai ahdettua tekniikkaa laittaisi suuremman vikaherkkyyden vuoksi. Myös samanlaisen moottorin asentaminen säästää valtavasti aikaa ja vaivaa mm. moottoripetin rakentamiselta.

Perkins 4.236 on yksi maailman yleisimpiä teollisuus- ym. moottoreita. Massey Ferguson on ollut yksi suurimpia käyttäjiä. Perkins 4.236 löytyy liki kaikista 70- ja 80-luvun Massikan ja myös monen muun merkkisestä puimureista, jotka ovat nyt maatalouden muutoksen myötä arvottomia suurten tilojen ja koneiden vallatessa alaa. Tuollaisia puimureita, joilla saattaa olla ajettu jopa vain muutamia satoja tunteja, kun eihän niillä ajeta kuin muutama viikko vuodessa, löytyy netin markkinapaikolta myynnissä muutamilla satasilla niin paljon kuin kehtaa haalia tontille. Puimurit on kuitenkin olleet elintärkeitä tiloille ja tuon lyhyen sesongin aikana viat eivät ole olleet suotavia, joten puimurit on perinteisesti huollettu hyvin.

Omalla kohdallani jos tulisi moottorin vaihto eteen, hankkisin tuollaisen hyvämoottorisen puimurin ja purkaisin siitä moottorin tarvittavine tykötarpeineen, ja loput möisin kilohinnalla romu-ukolle. Vanhasta moottorista hyödyntäisin moottorin kiinnikkeet, pakosarjan, lämmönvaihtimen, vesipumpun, laturin, ym. marinointi osat ja mahdollisesti juuri huollatetut ruiskutuspumpun ym. ja tietenkin merikytkimen. Näillä eväillä saisi suhteellisen vähän ajetun moottorin murto-osalla uuden tai peruskunnostuksen hinnasta.

Edellytyksenä moiselle projektille tietysti on, että kykenee itse tekemään moottorin purku- ja muutostyöt. Jos lähdet ehdottelemaan johonkin telakalle leikkuupuimurin purkamista, voi olla että sinut leimataan vähintäänkin hulluksi ja ainakaan uutta moottoria edullisemmaksi se ei tule.

Perkinsin maahantuojalta löytyy myös uusia ja kunnostettuja perusmoottoreita, joka on varmasti edullisempi vaihtoehto kuin uusi venemoottori.

-LPR-

Re: Moottorin vaihto

ViestiLähetetty: 10.12.2016 13:08
Kirjoittaja arit
Kiitos perusteellisesta vastauksesta!

Tämä konehomma jäi syksyn myötä siihen että nostettiin kone pois ja ihan pikkuhiljaa on irroteltu siitä osia. Nyt kun lopulta on saatu kaikki osat perusmoottorin ympäriltä purettua, näyttää tosiaan siltä että helpoin tapa edetä on löytää jostain siisti vaikkapa leikkuupuimurista peräisin oleva kone (traktorimalli saattaa kuulemma olla erilainen?).

Vielä ei ole itse moottoria avattu, mutta esimerkiksi kun jakopää pari tuntia sitten avattiin, huomattiin että se oli aivan kuiva, mikä viittaa siihen ettei öljy ole kiertänyt toivotunlaisesti. Samoin venttiilikoppa oli kutakuinkin kuiva. Lisäksi huomattiin jo aiemmin että öljymäärä oli alle minimin vaikka moottorilla ehdittiin öljynvaihdon jälkeen ajaa vain 3 tuntia. Selittää ehkä sen miksi kone ei enää käynnistynyt ja miksi startatessa kuului outo ääni. Johonkin öljy siis on kadonnut ja vauhdilla. Tarkoitus on vielä avata kone, mutta nyt vaikuttaa siltä että vaihto on paras vaihtoehto.

Nyt siis on moottori hakusessa. Yksi alle 1400 h ajettu jo löytyikin, mutta 2500€ hintapyyntö vähän jarruttaa intoa. Toinen yksilö löytyi tänään googlaamalla,se on kaupan 400€:lla, mutta kunnosta ei tietenkään vielä ole mitään tietoa. Jos jollakin on vinkkiä mistä voisi löytää hyvän ja edullisen koneen, otan kaikki vihjeet ilolla vastaan!